Sivut

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Valkosuklainen karpalojuustokakku

























Avaan oman leivonta-aiheisen blogini jouluhenkisellä karpalojuustokakulla.
Jaan tänne blogiini kokeilujani ja omia reseptejäni. Pidän leipomista mukavana ja stressittömänä harrastuksena. Näpertely, suunnittelu ja herkullinen lopputulos palkitsevat kaiken vaivan.

Leivoin tämän jouluisen karpalojuustokakun piparkakkupohjalla äidilleni syntymäpäiväkakuksi.
Pakastimessa olevat karpalot saivat käyttöä kun tein kiillokkeen omatekoisesta karpalomehusta. Kakkua varten keitetty karpalomehu sai lisämakua ja vivahduksen joulun henkeä neilikasta ja kanelitangosta. Punnitse ja Säästä-kaupasta löysin koristeeksi haluamani määrän suklaakuorrutettuja manteleita ja kanelimanteleita. Tämän kakun piparkakut ostin Tiger -kaupasta.

Kakku on tehty halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaan.


Pohja
180 g piparkakkuja
60 g voita

Täyte
1 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Valion Viola)
250 g maitorahkaa
2 rkl sitruunamehua
4 liivatelehteä
50 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria

Karpalokiille
3 dl karpalomehua
(3 dl vettä, 1,5 dl karpaloita, 0,5 dl sokeria, neilikka, pala kanelitankoa)
3 liivatelehteä

Koristeluun
Karpaloita, tomusokeria, suklaakuorrutettuja manteleita ja kanelimanteleita



Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Murskaa piparkakut ja sekoita sulatettu voi sekaan.
Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja laita siksi aikaa jääkaappiin jähmettymään.
Vatkaa kermavaahto. Sekoita keskenään tuorejuusto ja rahka. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja sokeri.
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa.
Kuumenna sitruunamehu ja liuota liivatelehdet sekaan.
Lisää jäähtynyt seos ja valkosuklaa tuorejuuston sekaan hyvin sekoittaen.
Sekoita lopuksi kermavaahto varovasti mukaan.
Levitä seos piparipohjalle ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan.



Kiille:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Laita marjat, vesi, ja mausteet kattilaan.
Keitä vähintään 30 minuuttia.
Siivilöi marjat ja mausteet. 
Sekoita liivatteet sekaan ja anna seoksen jäähtyä.
Lisää kakun päälle ja anna jähmettyä mieluiten yön yli.


Ennen tarjoilua pyöritä karpalonmarjat tomusokerissa ja laita keoksi keskelle.
Ripottele sekaan mantelit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit