Sivut

perjantai 1. elokuuta 2014

Macaron-leivokset

Päätin pitkästä aikaa leipoa hieman haastavampia macaron-leivoksia. Pari kertaa olen näitä muutama vuosi sitten kokeillut. Hyvä macaronien eli ranskalaisen marengin ohje löytyi Jauhot Suussa -blogista, jossa ainekset ovat kerrottu grammalleen.

Macaron-leivosten onnistuminen vaatii tietenkin kokeilun kautta oppimista. Kuitenkin joitain jujuja on ohjeissakin. Ensinnäkin sen hienompi mantelijauho niin sen sileämpi leivosten pinta. Kokeilin ensin hienontaa mantelijauhoja sauvasekoittimella, mutta päädyin sihtaamaan ne kerran siivilän läpi. Kannattaa suosia jauhomaisia elintarvikevärejä. Niitä kun en Prisman hyllyltä löytänyt niin tein nämä korvaamalla osan tomusokerista kaakaojauheella. Olen törmännyt erilaisiin ohjeisiin siitä kuinka kauan valkuaisia tulee vanhettaa huoneenlämmössä. Annoin näiden valkuaisten olla kannellisessa rasiassa seuraavaan päivään. Yksi tarkeimmistä jipoista on taikinan sekoittamisessa. Nimittäin taikina löystyy kun sitä sekoittaa eli pitää varoa sekoittamasta liikaa. Lisäsin kuivat aineet muutamassa erässä ja sekoitin vain muutaman pyöräytyksen sen päätteeksi. Sen jälkeen lisäsin taikinaa pursottimeen eli kokeilemalla näin oliko taikina vielä liian paksua. 





Macaron (ranskalainen marenki):

(Jauhot Suussa Blogin ohje perustuu Tarteletten ohjeeseen Bakerella-blogissa)

Ohjeesta tulee noin 3,5 pellillistä ympyröitä.

90g valkuaista eli noin kolmen munan valkuaiset (vanhennutettu 1 vrk huoneenlämmössä)
30g hienoa sokeria
185g tomusokeria
110g mantelijauhoa (Sallinen)
15g kaakaojauhetta

-Mittaa siivilöity mantelijauho, tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon.
-Vatkaa valkuaisia ja kun ne alkavat muodostaa kevyttä vaahtoa, lisää hieno sokeri vähän kerrallaan ja vatkaa vaahto kiiltäväksi marengiksi.
-Sekoita jauhoseos vaahtoon käännellen ensi nopeasti ja sitten tahtia hidastaen. Jos käytät kaakaojauheen sijaan elintarvikeväriä niin lisää se puolessa välissä kääntelyä.

Lisäsin jauhoseoksen muutamassa erässä ja sekoitin muutaman kerran lisäyksen jälkeen. Lopuksi pyöräytin seosta muutaman kerran ja kokeilin pellille tuliko sopivan paksuista. On varottava sekoittamasta liikaa, mutta taikina ei myöskään saa olla liian paksua. Ohjeen nyrkkisääntönä oli kokeilla tehdä veitsellä viilto taikinaan ja jos se kuvio hävisi ja pinta tasaantui 10 sekunnissa niin seoksen pitäisi olla sopivaa.

-Pursota taikinaa pellille sopivia ympyröitä. Ympyröiden tulisi olla halkaisijaltaan kolme senttimetriä. Jos tekee liian pieniä niin ne eivät kohoa uunissa. Anna taikinan levätä 30-60 min ennen paistamista.

-Paista 150 asteessa noin 12-18 min.
-Jäähdytä hyvin ennen täyttämistä.

Suklaakuorrute:
Kuorrutteeseen laitoin 30% ranskankermaa ja sulatettua tummaa leivontasuklaata suhteessa 50% vähemman ranskankermaa.

50g ranskankermaa
100g tummaa leivontasuklaata

Anna macaronien olla kylmässä seuraavaan päivään. Macaroneja voi säilyttää muutaman päivän jääkaapissa.
Pidempään ne säilyvät pakkasessa.