Sivut

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Luumurahkakakku

Tein tämän luumurahkakakun jouluksi jälkiruuaksi kahvin kanssa. Olen perinteisesti syönyt jälkiruuaksi luumurahkaa, mikä onkin todella hyvää. Viime jouluna söin sitä sitten kakun muodossa. Kiille on Valion sesonkituotteena ollutta luumu-rusinakeittoa. Koristeina on taatelia, viikunaa, goji-marjoja, kuorrutettuja manteleita ja kuorrutettuja karpaloita. Kakun maku paranee jääkaapissa ollessa, joten kakku kannattaa tehdä jopa kolme päivää ennen tarjoilua.



24 cm irtopohjavuoka

Pohja:
200 g piparkakkuja
70 g voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
500 g (2 prk) maitorahkaa
1 prk (300 g) luumumarmeladia
0,5 dl sitruunamehua
6 liivatelehteä
(sokeria)

- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Murskaa piparkakut muruksi ja sekoita voisulan kanssa.
- Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.

- Vatkaa kerma vaahdoksi.
- Lisää rahkat, luumumarmeladi ja sokeri.
- Kuumenna sitruunamehua ja sekoita liivatelehdet sekaan.
- Sekoita jäähtynyt sitruunamehu rahkaseokseen.
- Kaada irtopohjavuoan pohjalle ja anna hyytyä jääkaapissa.

Kiille:
3 dl Valion luumu-rusinakeittoa
3 liivatelehteä

- Liota liivatelehtiä n. 5-10 min kylmässä vedessä.
- Kuumenna 1 dl luumu-rusinakeitosta ja sekoita liivatelehdet sekaan.
- Yhdistä seos lopun keiton kanssa ja kaada hyytyneen rahkakakun päälle.
- Anna hyytyä seuraavaan päivään.



Suklaakakku

Tässä jälkijunassa joulun aatonaaton glögi-illalle leipomani suklaakakku.
Ohje on oma versioni Fazerin mutakakun ohjeesta. Kakku paistui hieman maksimiajan yli eli noin 22 min, jolloin siitä tuli mehevä suklaakakku mutakakun sijaan.
Kakku on leivottu halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuokaan. Koristelin sen muutamalla karpalolla ja tomusokerilla.



200 g tummaa leivontasuklaata (Fazer) tai taloussuklaata
200 g voita / Oivariinia
4 kananmunaa
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

- Vatkaa  huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
- Sulata suklaa ja voi keskenään ja kaada seos vaahtoon.
- Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe.
- Sekoita varovasti ja kaada leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun vuokaan.
- Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 15-20 min. 
- Jäähdytä kakku hyvin ensin huoneen lämmössä ja sitten jääkaapissa.





sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Puolukka-valkosuklaajuustokakku

Tässä puolukka -valkosuklaajuustokakussa on kaksi erillistä kerrosta: valkosuklaa ja puolukka. Pohja on tehty näin joulun alla piparkakuista. Piparkakut voi korvata muilla kekseillä. Puolukkatäyte on raikas ja happamampi. Siihen voi lisätä sokeria oman maun mukaan. Tein pohjan ja valkosuklaatäytteen pari päivää ennen tarjoilua ja päivää ennen puolukkatäytteen. Näin alempi valkosuklaatäyte ehtii hyytyä ja mehevöityä kunnolla. Koristelin kakun joulun teemaisesti puolukoilla ja kuorrutetuilla manteleilla. Ripottelin hieman tomusokeria mantelien päälle. Kakku on tehty halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaan.




Pohja:
200 g piparkakkuja / keksejä
70 g voita

Valkosuklaatäyte:
200 g (1 pkt maustamatonta tuorejuustoa)
2 dl kuohukermaa
2 rkl vettä
2 liivatelehteä
50 g valkosuklaata

Puolukkatäyte:
200 g (1 pkt maustamatonta tuorejuustoa)
2 dl kuohukermaa
2 rkl vettä
4 liivatelehteä
150 g puolukoita
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria

Pohja:
- Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.
- Murskaa piparkakut tehosekoittimessa / sauvasekoittimen avulla.
- Sekoita voisula sekaan ja levitä irtopohjavuoan pohjalle.
- Laita kylmään kovettumaan

Valkosuklaatäyte:
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Vatkaa kerma vaahdoksi.
- Lisää tuorejuusto.
- Laita valkosuklaa sulamaan kattilaan ja sekoita sillä välin
liivatteet kiehuvaan veteen.
-Yhdistä liivateseos ja valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi.
- Anna seoksen hieman jäähtyä ja vatkaa se tuorejuustoseoksen sekaan.
- Kaada valkosuklaatäyte irtopohjavuoalle ja laita kylmään hyytymään.

Puolukkatäyte:
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Kuumenna puolukat kattilassa tai mikrossa ja soseuta ne sauvasekoittimen avulla.
- Paseeraa seos tasaiseksi siivilän läpi.
- Vatkaa kerma vaahdoksi.
- Lisää tuorejuusto ja sokerit.
- Kuumenna vesi ja lisää liivatteet sekaan.
- Yhdistä puolukkaseos ja liivateseos.
- Anna hieman jäähtyä ja vatkaa se tuorejuuston sekaan.
- Kaada hyytyneen valkosuklaakerroksen päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Koristele esimerkiksi pähkinöillä, manteleilla, suklaalla ja puolukoilla.




torstai 11. joulukuuta 2014

Taatelikakku

Taateleita rakastavana ihmisenä halusin kokeilla taatelikakun leipomista. Löysin jostain koti-lehdestä hyvän taatelikakun reseptin, johon tulee myös kahvia. Otin reseptistä kuvan kylässä ollessani, joten lehden nimeä ei ole enää tallella. Tässä on oma versioni taatelikakusta.  Seuraavalla kerralla kokeilen suklaisempaa versiota  suklaarouheesta. Tämä taikina on noin kahden litran kakkuvuoalle. Tein taikinasta yhden hieman isomman kakun ja kuvassa olevan pienemmän kakun (0,3 l). Kuorrutin kakut valkosuklaalla ja Fazerin joulusuklaalla.
Taatelikakku säilyy jääkaapissa kelmuun vuorattuna noin kaksi viikkoa. Suosittelen taatelikakun tekemistä ainakin kolme päivää ennen tarjoilua ja säilyttämistä kelmuun vuorattuna jääkaapissa, sillä silloin kakun maku syvenee ja paranee. 



Kakku:
1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita
1,5 dl kahvia
200 g voita / Oivariinia
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0,5 dl kermaa tai maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

-Liota vedessä pilkottuja taateleita noin 10 min.
-Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
-Laita taatelit ja kahvi kattilaan ja keitä kunnes tulee pehmeä seos (noin 5 min).
-Lisää voi sulamaan ja nosta kattila kylmään vesihauteeseen. Vatkaa kunnes seos on kädenlämpöistä.
-Vatkaa munat yksitellen sekaan ja vatkaa seosta vielä hetken.
-Kumoa taikina kulhoon ja lisää sokerit ja kerma tai maito. Vatkaa seos tasaiseksi.
-Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja sooda.
-Lisää kuivat aineet seokseen ja sekoita tasaiseksi.
-Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 min.


Koristelu
0,5 dl kuohukermaa
100 g joulusuklaata
Noin 5 palaa valkosuklaata
Tomusokeria
Pehmeitä hopeahelmiä

-Sulata kattilassa kerman seassa joulusuklaa. Sekoita tasaiseksi.
-Laita muovipussiin / pursotuspussiin ja koristele kakku.

-Sulata valkosuklaat pakastepussissa kuumassa vesihauteessa. Leikkaa pieni reikä, jolla
saat pursotettua kuorrutuksen.

-Koristele hopahelmin.
-Anna suklaan kovettua kylmässä.
-Lisää tomusokeria siivilän läpi ennen tarjoilua.






sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Valkosuklaajuustokakku

Tämä valkosuklaajuustokakku piparipohjalla sopii hyvin tarjottavaksi pikkujouluihin. Tämän kakun tein tarjottavaksi siskoni pikkujouluihin.
Piparit voi helposti korvata Digestive kekseillä tai kaurakekseillä. Koristeet valikoin Punnitse & Säästä -kaupasta. 



Pohja:
200 g piparkakkuja
70 g voita

Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 pkt (400 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
2 rkl vettä
100 g valkosuklaata

-Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
-Murskaa piparkakut sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa.
-Sekoita voisula joukkoon.
-Levitä seos irtopohjavuoalle ja laita se jääkaappiin jähmettymään.

-Jätä kuohukermasta 3 rkl syrjään ja vatkaa loput vaahdoksi.
-Lisää tuorejuustot ja sokeri.
-Sulata valkosuklaa varovasti kattilassa 3 rkl kuohukerman kanssa.
-Lisää liivatteet 2 rkl kiehuvaan veteen ja kaada seos valkosuklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Anna hieman jäähtyä, mutta seos ei saa jähmettyä..
-Sekoita kevyesti vatkaten valkosuklaaseos tuorejuustoseokseen.
-Levitä seos irtopohjavuoalle ja anna hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Tarjoa sellaisenaan tai esimerkiksi soseutettujen mansikoiden kanssa.





lauantai 29. marraskuuta 2014

Suklaiset kuppikakut

Nämä kuppikakut tein tarjottavaksi kaverini lapsen syntymäpäiväjuhliin. Vastaava versio Pätkis-suklaalla ja valkosuklaakuorrutteella löytyy tästä. Käytin kuorrutteeseen ehdotonta lempparisuklaatani: Fazerin Sinistä. Sen voi korvata tavallisella tummalla leivontasuklaalla.



Muffinit:
2 munaa
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100 g kermaviiliä
125 g Oivariinia / margariinia
100 g tummaa suklaata rouhittuna
(hyppysellinen ruususuolaa)

-Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao keskenään.
-Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
-Lisää vuoron perään joukkoon jauhoseosta, juoksevaa margariinia ja kermaviiliä
-Sekoita lopuksi suklaa (ja suola).
-Paista noin 12-14 min 225 asteessa. Pienille muffinsseille riittää noin 10 min.
Nämä muffinit on paistettu silikonisissa muffinivuoissa ja siirretty sen jlk paperisiin.


Kuorrute:
2 dl kuohukermaa
1 pkt (200 g) tuorejuustoa
100 g maitosuklaata (Fazerin Sininen)
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria

-Vatkaa kerma vaahdoksi.
-Lisää tuorejuusto, vaniljasokeri ja sulatettu suklaa.
-Laita kuorrute hetkeksi kylmään jähmettymään.
-Kuorruta jäähtyneet muffinit.


Koristele sokerimassata tehdyillä kukilla ja perhosilla.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pätkiskuppikakut valkosuklaakuorrutteella

Tein nämä pätkiskuppikakut tarjottavaksi kaverini lapsen syntymäpäiväjuhlille. Taikinaan tulee kaakaota ja pätkis-suklaamuruja. Kuorrutteessa on tuorejuustoa, kuohukermaa ja valkosuklaata. Perhoset on tehty vaaleanpunaisesta sokerimassasta.



Muffinit:
2 munaa
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100 g kermaviiliä
125 g juoksevaa margariinia (Flora Culinesse)
70 g (puolikas pussi) pätkiksiä
(hyppysellinen ruususuolaa)

-Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao keskenään.
-Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
-Lisää vuoron perään joukkoon jauhoseosta, juoksevaa margariinia ja kermaviiliä
-Sekoita lopuksi rouhitut pätkikset (ja suola).
-Paista noin 12-14 min 225 asteessa. Pienille muffinsseille riittää noin 10 min.


Kuorrute:
2 dl kuohukermaa
1 pkt (200 g) tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria

-Vatkaa kerma vaahdoksi.
-Lisää tuorejuusto, vaniljasokeri ja vesihauteessa sulatettu valkosuklaa.
-Laita kuorrute hetkeksi kylmään jähmettymään.
-Kuorruta jäähtyneet muffinit.


Koristele sokerimassata tehdyillä kukilla ja perhosilla.